Mistä kirjoittaisin, mitään tiettyä aihetta ei tule mieleeni mutta tekee mieli kirjoittaa, kertoa, purkautua vähän. Olen monesti miettinyt mistä osa ihmisistä saa ammennettua itseensä rauhallisuutta ja tasapainoa, joidenkin perusolemus nyt vain sattuu olemaan sellainen, sellainen seesteinen. Jotkut todellakin osaavat ottaa asiat asioina, antavat sellaisten asioiden lipua korvasta sisään ja toisesta ulos mitkä eivät palvele heitä, ihailtavaa! Ihailen myös ihmisiä jotka osaavat tempautua mukaan kaikkeen mitä heille ehdottaa, ihailen ihmisiä jotka ovat löytäneet unelma-ammattinsa ja tekevät työtään täydestä sydämestään. Minä olen aikapitkälti ollut aina hyvä siinä mihin ryhdyn, olen sinnikäs vaikka inhoan yli kaiken kilpailua, olen ollut hyvä alusta pitäen mikä on osittain vaikuttanut siihen ettei jaksa yrittää, panostaa ja tsempata sen kummemmin, kunhan vain tekee koska olen hyvä. Tämä johtaa myös siihen että kun kiinnostun jostain uudesta asiasta revin siitä kaiken tiedon itseeni nopeasti, kokeilen ja sovellan jotta olen taas hyvä siinä mihin ryhdyin. 

En tiedä kutsutaanko tuota jonkinasteiseksi perfektionistiksi, se että haluaakin olla hyvä. Loppujenlopuksi omassa elämässäni olen hyvinkin huoleton, elämä kantaa eikä minun tarvitse osallistua kaikkeen ollakseni hyväksyttävä, ei tarvitse tehdä asioita velvollisuudesta vaan siksi koska haluaa, haluaa oikeasti. En ole varma laitoinko tämän lauseen jo johonkin aiemmin kirjoittamaani mutta tykkään siitä sanomasta "Ole tarkka että sanoessasi muille kyllä että et sano samalla itsellesi ei". Myös harrastuksissa saa itsensä palamaan loppuun jos haluaa, olen senkin kokenut. Kaikki nämä vuodet yritin elää normien mukaisesti, kun joku joskus on päättänyt että niin tehdään ja muita tapoja ei sallita, ehkä se on osittain syynä siihen miksi välttelen omalla ajallani muita. Tottakai tapaan joskus ystäviäni mutta paikkakunnalla heitä ei ole montaa. On helpompaa olla kotioloissa yksin, eläinten kanssa, mieheni kanssa koska voin olla omaitseni, eikä minun oleteta taipuvan mihinkään muottiin. Kun on normaalia että tehdään 8h työtä päivässä, 5 päivää viikossa, parilla vapaalla ja tietyillä loma-ajoilla se kuulostaa sellaiselta "kivalta elämältä" jää tarpeeksi vapaa-aikaa ja on sopivasti vapaata eikö niin? Ei minulle. Minun korviini tuo kuullostaa liian sitovalta, ahdistavalta ja siltä että joku on päättänyt minun puolesta minun asioista ja ajatus tuollaisesta työstä saa ahdistumaan. Moni ihmettelee varmasti miten voin kokea näin mutta älkää huoliko niin ihmettelen minäkin miksi en voisi vaan tyytyä muottiin, pääsisin vähemmällä siinäkin suhteessa kun ei joka asiaan tarvitsisi kapinoida vieläkin, hih. 

Kyllähän sinun täytyy kun muutkin on epäkiva lause.

Kun kuuntelen voimauttavaa musiikkia, tai pakenen omaan huoneeseeni tekemään hoitoja, ottamaan vastaan, meditoimaan en saa outoja katseita vaan mieheni tietää niiden tekevän hyvää minulle. Minun kanssani ei varmaan ole helppoa elää, yhtäkkiä tempaannun toiseen maailmaan ja mieluusti viettäisin sielä aikaani, pilvilinnoissa mutta mieheni repii minut kyllä todellisuuten aina pian. Jossain vaiheessa niin syvällä ollessani minä vain sain niin paljon apua ja lohtua toisesta ulottuvuudesta että mielellään aina kovien aikojen kohdatessa pakenisin sinne ensin hetkeksi ja sitten kohtaisin ne. 

Kaikki tapahtumat muokkaavat ihmistä, minulla on sellainen olo että tämä keskenmeno muokkasi minua nyt isosti. En jaksa välittää enää senkään vertaa rahaongelmista, muiden valituksista mitä välitin ennen tapahtumaa, en jaksa stressata työstäkään mikä on minulle iso asia, selvensin päässäni tarkemmaksi sitä mitä minä haluan ja mitä en ja infosin työpaikalla siltä kantilta kavereita toistamiseen mitä töitä aion vastaisuudessa tehdä pääosin. Täytyy olla tyytyväinen, ei me voida elää valituksen kautta, jos puhumme aina puutteesta niin emme tule koskaan saamaan sitä mitä haluamme, meillä täytyy toivoa ja eritoten toivoa runsauden kautta, kiitollisina ei negatiivisina puutteen kautta, ajatus ruokkii tekoja, muistetaan se. 

Kevät saapui, pihalle on ilmestynyt jään ja lumen sekaan iso vesilammikko ja aamulle eläimiä hoitaessa ulkona alkoi satamaan räntää, nollakeli. Nyt kun aurinko vielä paistaisi niin johan saisi kinokset kyytiä.