Tämä vuosi on ollut monelle luopumista, minullekin. Seuraava luopuminen jo mietityttää.

Kuten olette jo ehkä ymmärtäneet minulla on hevosia, yksi hevosista on ollut minulla yli 12 vuotta ja hän on jo yli parikymppinen vanhus. Yli puolivuotta sitten keväällä kelien vaihdellessa tämä minun rakas seniorini nyrjäytti jollain tapaa jalkansa ja alkoi ontumaan. Näin monen vuoden hevoselämän jälkeeen en toki pienistä hätkähdä ja otin hevosen vain asialliseen lisähoitoon kylmäyksineen, linimentteineen, pinteleineen jne. Ontuminen loppuikin pian, mutta hoitoja jatkoin edelleen koska turvotus jalassa ei loppunut. Laidunkauden alettua hevonen liikkui täysin normaalisti, turvotuskin laski mutta patti jalassa oli ja pysyi. Kesä on mennyt loistavasti koska hän on päässyt liikkumaan vuorokäyden ympäri halutessaan, pysynyt lauman mukana, syönyt hyvin ja ollut muutenkin terve oma itsensä.

Syksy alkaa saapua ja hevosten "sisälläpitokausi" lähestyy. Meillä ei ole pihattoa, joten joka yö otan hevoset talliin, tallissa hevonen joutuu seisomaan pitkään paikoillaan mikä ei ole hyväksi, varsinkaan jalkatoipilaalle. Olenkin miettinyt lähiaikoina paljon sitä kestääkö rakas vanhukseni tulevaa karsinakautta, riittääkö se että saa liikkua vain päivät. Olen nytkin huomannut että jo parin tunnin karsinassa seisomisen jälkeen jalka kerää lämpöä ja nestettä normaalia enemmän. 

Ja äsken sen näin, hevonen ravasi lauman perässä epäpuhtaasti. Enhän voinut kuin itkeä. Onko lähtö oikeasti näin lähellä, eikö se eläkään kolmekymmentä vuotiaaksi, vanhaksi hevoseksi? Olen aina ollut sitä mieltä, että kun ihminen alkaa miettiä eläimen lopetusta niin on oikea aika päästää irti tai jopa ollaan venytetty lopettamispäätöstä liian pitkään. Nyt taistelen itseni kanssa koska muuten hevonen on terve. En ole enää yhtään varma että se kestää talven yli kipuilematta. En aio pitkittää eläimen elämää kipulääkityksen varjolla uskotellen itselleni että kaikki on hyvin. Nytkö se aika on?

Ette uskokaan kuinka pahalta voi tuntua edes ajatus siitä ettei sitä ole tallissa, tallin sydän, matriarkka. Niin viisas hevonen joka on nähnyt paljon ja joka on nähnyt kaikki puolet minussa, niin hyvän kuin pahan, hän on nähnyt minun heikot hetkeni ja suurimmat iloni, hän tietää kaikki salaisuuteni koska hevosen edessä jokainen ihminen on alaston. Tällähetkellä en pysty ajattelemaan mitään siihen liittyvää itkemättä. Hevonen joka opetti minulle kaiken mitä hevosista pitää tietää, hevonen joka on niin lempeä, rakastava ja ymmärtäväinen. Niin anteeksiantava. Kun tein virheen se katsoi minua ymmärtäen, että "ei noin, kokeile jotain muuta", se myös antoi palautetta minulle heti jos tein häntä kohtaan väärin ja totta se on, olen joskus ollut häntä kohtaan todella epäreilu ja silti se on tuossa, luottaen. Epäreilua.

Nyt minun pitäisi ymmärtää häntä. Ei ole hevosen elämää jos ei pysy lauman perässä, jalaton hevonen on yhtäkuin kuollut hevonen, hevonen ei myöskään mielellään näytä kipua eli kun sitä näkyy, niin se on oikeasti kipeä, haavoittuneet syödään aina ensin. 

Tätä ajatusta tänään. <3