Tosiaan, moikka maailma! Otsikko on vallan sopiva joten en ala sitä vaihtamaan. Tämä on minulle kuin uusi maailma. Olen käynyt foorumin puolella muutamaan otteeseen salaa pälyilemässä mitä se sisältää, lukenut muutamista viestiketjuista viestin sieltä, viestin täältä. Naurahdellut teidän kirjoittamillenne jutuille kuinka samantapaisia ajatuksia on livahtanut minunkin päähäni, yritän pitää pääni kylmänä. Todella kylmänä.

Tervehdin maailmaa, tervehdin teitä, haluaisin esittäytyä mutta vielä ei ole sen aika, haluan pysyä piilossa ja hakea mukavuusaluettani tällä uudella elämän osa-alueella. Lupaan olla rehellinen, seisoa ajatusteni ja sanojeni takana, mutta en ole valmis seisomaan omalla nimelläni, omilla kuvillani tässä ja nyt.

Itseäni aina naurattaa kun nostamme itseämme eri tasolle muiden kanssa sanomalla, että ollaan erikoisia, tai erilaisia kuin muut. Se on aivan totta, paitsi että me oikeasti ollaan kaikki, ei kukaan olla samanlaisia, minäkään en ole ja niinpä nyt kerron teille että olen aina ollut vähän outo, aika monenkin asian suhteen joita kenties avaan teille myöhemmin. Olen elänyt normaalia elämää, normaalissa avioeroperheessä josta vanhempien toinen osapuoli on normien mukaan alkoholisoitunut. Minulla on myös sisaruksia, siitä onko ne veljiä vai siskoja vai molempia emme puhu. Elän kaukana kaupungista ja näin on hyvä, minulla on mies, hän on hyvä, meillä on töitä, sekin on hyvä ja harrastuksia, elämä sujuu siis hyvin, normien mukaan.

En ole koskaan halunnut lapsia. Osa minusta toivoo että täältä foorumilta ja ehkä blogeista löytäisin samankaltaisia ihmisiä, koska mulla jännittää aivan hirveästi. Siitä on nyt kaksi ja puoli kuukautta kun se ajatus iski päähäni, täysin yhtäkkiä, ilman mitään varoituksia, haluan lapsen. Koska olen hyvin aikaansaava ihminen ja jonkin projektin keksittyäni täytyy minun saada se heti, muhittelin ajatusta päässäni kaksi päivää. Uskouduin lähimmälle ystävälleni heti ajatuksen jälkeen peloissani ja parin päivän päästä miehelleni. Koska olemme mieheni kanssa useamman vuoden ajan eläneet näin pienen perheemme kesken tuli uutiseni luonnollisesti yllätyksenä, hänen tietäen kantani lapsiin. En ole koskaan nähnyt miestäni niin onnellisena.

Uskon vetovoimanlakiin. Lyhyesti ajatusten voimaan. Energiaan, mitä säteilemme, sitä saamme. Niinpä heti ajatukseni jälkeen yritin jopa vähän tukahduttaa sitä, koska huomasin asioiden etenevän nopeammin kuin ajatukseni, näin enemmän lapsia, ihmiset puhuivat minulle lapsista, kehottivat hankkimaan lapsia ja appivanhemmat alkoivat taas kyselemään lapsenlapsien perään, ahdisti, hiljennyin, en puhunut asiasta ja annoin ajan kulkea vain, lapsi tulee kunhan se oikea sielu päättää että haluaa meidät vanhemmikseen, uskoo että saa parhaimmat oppiläksyt tässä ympäristössä, tässä perheessä, sitten se tulee, oikeaan aikaan. Uskon sielun jatkumoon, sielu on ikuinen ja se käy läpi useita inkarnaatioita. En kuulu uskonlahkoon, en kirkkoon, en seiso raamatun sanojen takana. Minä elän, koen ja kokemuksieni kautta sanon näin. Nämä eivät ole uskon asioita, kukin uskoo mihin tahtoo, kukin on uskomatta jos niin tahtoo, kunhan hyväksymme toisemme erilaisina. Tiedän että sanani saattavat loukata jotain, mutta se ei ole tarkoitukseni. Minun täytyy saada purettua nämä ajatukseni ulos ja niin että tiedän jonkun kuuntelevan, minä tiedän että kaltaisiani on paljon, tiedän myös että näistä asioista on vaikea puhua ääneen, siksi minäkin, ilman nimeä olen täällä.

Koen että olen vasta nyt valmis äidiksi. Kuten jokainen meistä, olemme kokeneet erilaisia vaikeuksia elämässämme, se miksi olemme tulleet on eletyn elämämme ansiota, kasvatuksemme ansiota, arvojemme ansiota ja sitä kuinka hyvin toteutamme omia aatteitamme ja elämmekö arvojemme mukaisesti, olemmeko rehellisiä itsellemme ja toisillemme. Olen käynyt pitkän matkan läpi eheyttäen ennenkaikkea itseäni. Olen ollut koulukiusattu, olen ollut koulukiusaaja, olen toiminut useissa asioissa väärin ja omien aatteideni vastaisesti, olen ollut suoraan sanottuna kauhea ihminen ja kaikkien näiden asioiden läpikäyminen ja anteeksiantaminen itselle on ollut prosessi joka jatkuu edelleen. Olen käynyt läpi suhteita vanhempiini, miettinyt, pohtinut, oivaltanut ja mennyt eteenpäin tullen tähän pisteeseen, olen antanut anteeksi myös muille. Olen opetellut sanomaan ei, olen opetellut sanomaan kyllä, olen opetellut tekemään asiat niin kuin itse koen hyväksi. Koen että se vaati sen, sen että kohtaan menneisyyteni ja itseni jotta voin seistä tässä, kokonaisena ja nyt valmiina kasvattamaan uutta elämää tälle haasteelliselle tellukselle.

Tule mukaani kulkemaan avoimesti tälle tielle, minua kannustaen eteenpäin. Tule hiljaisena lukijana, myöntyen teksteihin, tule kommentoimaan jos olet erimieltä, tule jakamaan eriävät mielipiteet, samankaltaiset mielipiteet.