Takanani on pitempi tauko itsetutkiskelulta, palaset ovat vain loksahdelleet paikoilleen. Asiat selviää, aina. Alkuun kiinnostukseni kaikkeen tapahtuvaan oli käsinkosketeltavissa, janosin tietoa siitä mitä täällä oikein tapahtuu,  miksi me oikein olemme täällä ja entä minä? Mikä on minun osani? Kun sain suurimman janoni sammutettua ja hyväksyttyä kaikki taas tasoittui. Saamme asioita tietoon vain kun se jollain tavalla palvelee tätä hetkeä, siksi samaan rytäkkään mahtui niin paljon kaikkea tietoa ja kasvua mutta myös siksi pelkästä uteliaisuudesta en enää jaksa olla välttämättä kiinnostunut kaikesta, koska kaikki lopulta vain on. Ymmärrän sen hetken kuitenkin kun lähellä olevat ihmiset herää, se on mahtavaa ja annan kaiken tukeni heille, sekä kaiken sen tiedon minkä olen saanut, kaiken kannustuksen koska kun tälle tielle lähtee niin se polku on kuljettava jos jotain haluaa saavuttaa. En puhu nyt mistään polun päässä odottavasta palkinnosta, itse matka on se juttu, matka itseen ja silti eteenpäin kulkien.

Koska elämässäni tapahtuu nyt mullistavia asioita, utelias sisäinen lapseni janosi jonkun toisen näkemää tietoa, sain kanavoidun piirroksen, ei siinä ollut paljon mitään uutta, minähän siinä olin, ihan itse, tosin erilaisia asioita jo saavuttaneena, runsautta. Minulla oli kehomielessäni myös ne samat ongelmat mitkä ovat jumittaneet siellä jo pitkään, kaikki shakrat eivät edelleenkään ole tasapainossa, suurinosa toimii, sydämeni on jumissa, siitä oireilee kurkkushakrani ja muut ylemmät koska rohkeuteni ei ole riittävä puhumaan ja toimimaan sydäntietoisuudesta, vaikka se jo voisi. Näin piilossahan voin. Olen kuitenkin jo opetellut sanomaan kyllä ja ei silloin kun niitä tarkoitan. Minun mielestäni hienoin lause kuuluu tähän aiheeseen näin "Ole varma kun sanot muille kyllä, että et samaanaikaan sano itsellesi ei". Kaunista. Runsaus on ollut tämän vuoden sana, vaikka olen vähentänyt töitäni ja rahallisesta runsaudesta emme puhu, niin koen että elämäni on moninverroin runsaampaa kuin ikinä. Minun elämäni sisältö on täynnä nautintoa, iloa ja toiveikkuutta! Minulla ei ole paljoa omaisuutta, ei hienoa autoa, ei lainaksi ostettua taloa, mutta minulla on ihana mies, ihanat eläimet, ihanat ystävät jotka ovat minun elämäni sisältö ja pian meillä on myös oma lapsi.

Nyt uskallan jo hymyillä kun puhun asiasta, ajatella kuinka vaikeaa joidenkin asioiden hyväksyminen onkaan.

Tänään olen väsynyt ja turhautunut, lähinnä siksi että kulutin suurimman osan päivästä sisällä vaikka tiedän ettei se tee minulle hyvää. Olen levoton kun en saa toteuttaa itseäni, kun en saa purkaa tukoksia pois fyysisestä kehosta. Joskus olen niin tukossa ettei aivoni yksinkertaisesti toimi, silloin teen hoitoja paljon ja meditoin, nyt en selvästikään ole niin tukossa, kunhan jumitan vain, sillä viikon ajan olen tuntenut että luonani taas vieraillaan, yöllä. Muutoin pikaiset kohtaamiset heräilyni aikana ovat tuntuneet positiivisilta mutta eräänä yönä vaistomaisesti pyysin suojausta korkeammalta, tunne oli painostava. Kun tällainen jumittava olotila jatkuu niin alkaa väkisin miettimään onko joku tarrahenki kenties minuun tarttunut joka nämä aiheuttaa vain onko vain tarve levolle, niin fyysiselle kuin henkiselle, tokihan saisin vastaukseni jos vain malttaisin taas pysähtyä kuuntelemaan, tämänhetkinen turhautuneisuus ei kuitenkaan anna periksi joten menen hetken sen mukana. Toivon kerääväni illaksi sen verran voimia että jaksaisin hieman hoitaa itseäni, pyytää parempia suojauksia hetkeksi. Tuntuu että tauon jälkeen itsetutkistelu voisi siis tehdä hyvää. En aio nimittäin elää enää ikinä niin että pusken vain läpi arjen kuolettaen itseni.

Minun ihana sukulaiseni oli jo virkannut meidän tulevalle lapselle ihanat tossut, maalaisromanttiset, valkoiset, niin suloiset! Onhan se aikaista, mutta ei ollut malttanut, ei minua haittaa sellainen, hän oli myös ostanut minulle pitkän topin tulevaa mahaa varten, hehheh. On ihanaa että joku välittää ja on kiinnostunut. Minulla on edelleen paineita siitä että minun täytyy kertoa asiasta myös muille jossain vaiheessa, ehkä se helpottuu ihminen ihmiseltä. Tässäkin asiassa on kyse vain varmasti juuri siitä että minun täytyy olla aito ja rehellinen tämänkin asian suhteen niin itselleni kuin muille, olla aito, se on tavoitteeni. En tahdo enää piiloutua eri rooleihin tässä elämässä, varsinkaan siihen työrooliin. Aamulla eläimiä hoitaessa mietin mistä tämä on lähtöisin, että olen kehittänyt itselleni sen työmoodin kunnes muistin erään asian. Kun nuorena työskentelin eräällä tallilla sanoi pomoni minulle näin "Olet hyvä ja reipas työntekijä, mutta annat henkilökohtaisen elämäsi vaikuttaa liikaa työhösi", Hän sanoi minulle näin sellaisen illan jälkeen kun rakas ystäväni oli uhannut itsemurhalla, kun olin itkenyt läpi yön, valvonut läpi yön, niin se ei olisi saanut vaikuttaa seuraavanapäivänä minun työhöni. Kuinka tervettä se on? Kuinka tervettä on olla noteeraamatta sitä että ollaan kaikki ihmisiä? Kaikilla meillä on tunteet ja elämä, asioita tapahtuu kuin myös vaikeita mutta emme saisi näyttää sitä ulkopuolisille että nyt tekee tiukkaa pysyä vahvana. Minun mielestä se ei ole oikein. Taas yksi asia mikä kuoletti minua, sai minut kääntymään enemmän sisäänpäin, patomaan tunteita, kehittämään muurit ympärilleni. Sitäkö me halutaan että ollaan kohta ajattelemattomia ja tunteettomia työnarkomaaneja... 

Minä haluan ainakin jotain ihan muuta. Rakkautta.