Toivoin että maanantai tulisi nopeasti, tulihan se ja menikin jo mutta ei ihan niinkuin kuvittelin, sekään.

Lauantai-iltana kivut yltyivät juuri ennen nukkumaanmenoa enemmän, sain ystävältäni kaukohoidon jonka ansiosta kuitenkin sain levon ja nukuttua, seuraava aamu alkoi myös hieman tuskaisesti. Pyysin mieheni mukaan hoitamaan eläimiä, jollain tapaa vaistonvaraisesti teimme kaikki eläimiin liittyvät työt heti aamulla. Aamu jatkui normaalisti, söin ja jatkoin lepoa, tunsin kuinka kipukohtaukset alkoivat pidentyä ja niitä tuli useammin, tunnin aikana ne kävivät jo niin pahoiksi että lakosin maahan suoraan kohtauksen tultua. Otin kipulääkettä sen auttamatta, otin lisää, kävelin ympäri taloa tuskissani ja lopulta vain huusin polvillani lattialla ja tärisin, mieheni soitti ambulanssin.

Odottaminen oli yhtä tuskaa, ambulanssissa minuun iskettiin tippa samantien ja kyseltiin, sain supistuksia jo neljän minuutin välein ja ne kestivät aina noin 40 sekunttia, matka sairaalaan tuntui pitkältä kouristuksien vallassa, kiroilin ku lohilappalainen, onneksi en hoitajia haukkunu samaan syssyyn, siinä häseltäessä neulat meni suonten läpi mikä aiheutti lisäkipua kropassa missä kipukynnys oli laskenut jo niin alas tässävaiheessa. Sairaalassa aloitettiin lääkitys, kunnon huumeet suoraan suoneen ja tunnin päästä pystyin jo hengittämään, ensimmäinen hoitajani oli oikein ihana nainen, myös lähihoitajaopiskelija oli oikein miellyttävä kun taas lääkärini olisi saanut puolestani juosta vaikka kuusen nokkaan ja istahtaa siihen, anteeksi vain ja kaikella rakkaudella. Sain siirron isoon sairaalaan reilun parinsadan kilometrin päähän.

Tutkimuksia, verikokeita, lääkäreitä, hoitajia, mukava hoitaja, inhottava yöhoitaja, kiva lääkäri, paljon ihmisiä. Makasin käytävällä neljä tuntia ennen osastolle pääsyä, siellä minua lääkittiin yön yli ja otettiin kokeita pitkälle puoleenyöhön, kipuihin piti ottaa myös lääkettä, aamulla kaikki oli ohi ja viimeisen lääkärikäynnin jälkeen minut kotiutettiin, onneksi taksi-kuskini oli oikein mukava, hän tarjosin minulle myös kahvit matkan aikana. Tulin kotiin, otin koirat ja miehen mukaan ja lähdettiin lenkille, tänään olin töissä normaalisti. En ikinä kuvitellut että minulle kävisi näin, ensinnäkään että koskaan joutuisin ambulanssiin, saati sairaalahoitoon mutta niin vain kävi. 

Nyt minulla on sellainen tunne, että se kaikki tapahtui jollekin muulle.