Vaikka täällä ollaankin jo hyvässä uudessa nousussa niin minulla on hyvin odottava olo. Olo on rauhaisa mutta sellainen ilkikurisen odottava, vähän niinkuin lapsella joka odottaa synttäreitä tai joulua, ai kun kutkuttaa. Odotan siis kovasti raskautumista. Koska keho on vielä varmaan sekaisin tasapainottavasta ruokavaliosta huolimatta minulla on ärsyttävän hämääviä oireita. Raskauden alussa  minulla oli tietynlaista jomotusta ala-vatsassa, vessassa juokseminen lisääntyi, rinnat aristi ja ominaishajuni muuttui ja olin todella ärsyyntymisherkkä, väsytti vaikka nukkui kuinka paljon ja öisin tuli nälkä. Nyt  iltaisin ärsyttää, jomotusta on, lenkillä huomasin että rintojakin aristi ja mm. eilen päivällä haistoin sen saman hajun useaan kertaan. Tilannehan on siis se, että kehossa voi edelleen olla raskaushormonia mistä oireilut tulee tai sitten ole jo uudestaan raskaana, tosin hyvin, hyvin alussa.

Tässähän vaiheessa sitä ei vielä tiedä kummasta oireilut tulee. Keskenmenovuodon loppumisesta alkaen olen tehnyt testejä ovulaatiota varten, aluksi niihin ilmestyi kontrolliviivan lisäksi haalea viiva, siitä eteenpäin viiva on muuttunut haaleammaksi ja nyt sitä ei ole ollenkaan, menikö ovulaatio siis jo heti silloin alussa jota en kerennyt edes tikuttamaan vai onko se vasta tulossa hamassa tulevaisuudessa? Koska keskenmenon jälkeen kierto voi olla sekaisin hommasin testit varanvuoksi, normaalisti tunnen ovulaation mutta nyt kun kipuja ja jomotuksia on kestänyt ensimmäisestä alkuraskaudesta saakka en usko huomaavani oikeaa hetkeä. Kolmen viikon päästä minun pitäisi kuitenkin mennä verikokeisiin toteamaan ettei raskaushormonia enää löydy tai toteamaan että sitä löytyy, sitäkin pitää odottaa vielä kolme viikkoa siis. Asiat varmistuu vasta silloin tai lähiviikkoina sitten jos/kun kuukautiset alkaa. 

Vaikka kaikki siis tapahtuukin siten kuin on tarkoitettu ja silloin kun on tarkoitettu ei voi vain levätä laakereilla on odotella sikiävänsä pyhästä hengestä, hehheh, vaan myös oma osuus on tehtävä! ;)

Odottaminen on tylsää. Nautin arjen pienistä iloista täysin sydämin ja muutenkin tykkään arjesta, mutta hiljaisen hetken saavuttua odottamismoodi iskee, silloin hengitän syvään sisään ja ulos. Nyt olen niin takertunut hetkiin ja eloon että hiljentymiselle ei tunnu löytyvän oikeaa aikaa. Jooga on hetkeksi jäänyt sillä en halua siitä väkinäistä suorittamista vaan se on minulle vapaaehtoinen, hyvä rentoutumismuoto ja samalla bonuksena se hoitaa kehoani sielun lisäksi. Lenkkeilyä olen harrastanut normaaliin tapaan mutta vähentänyt rankkuutta. Nyt näin mutta kehoa täytyy kuunnella. Jospa tänään illalla ennen nukkumaanmenoa ottaisin aikaa ihan itselleni ja meditoisin hetken, se on parasta lääkettä kun käy ylikierroksilla. Sen jälkeen on taas helpompi kuunnella itseään.

Aiemmin kerroin että minusta tuntuu kuin se kaikki olisi tapahtunut jollekin muulle, nyt minusta tuntuu että en olekaan ollut edes raskaana. Minusta on omituista ajatella että oikeasti olin raskaana. Miksihän? Ystäväni josta yhdessä aiemmassa kirjoituksessa kirjoitin odottaa myös vauvaa, alussahan se on mutta mahtavaa hei! Olisipa hienoa odottaa yhdessä. Nauroimme että keskenmenoni varmaan johtui siitä että otin varaslähdön, minun piti palata vähän taaksepäin että voidaan odotella yhdessä. Ehkä niin ja toivotaan niin. Menneisyytemme vuoksi odotan innolla myös hänen syntyvää lasta, meillä on useita eläimiä yhdessä takanamme joten tulevilla lapsilla on varmaan myös osuutensa niissä, mielenkiinnolla odotan kenet tulemme tapaamaan!