Taitaa olla taas sen kuuluisan pysähtymisen paikka. Kuvittelin pehmoisessa mielessäni että sitten kun taas raskaudun niin ajatusmaailmani palaa taas ennalleen, on ihanaa ja pääsen nauttimaan. Ehei.

En osaa yhtään sisäistää ajatusta että muka nyt olisinkin raskaana. Tiedän sen, että vaikka kuinka toivoo jotain ja kun sen saavuttaa niin se ei ole mikään onnellisuuden tae, näin kuitenkin nyt olin kai kuvitellut koska se ensimmäinen raskaus tuntui mahtavalta. 

Ei tässä olotilassa mitään vikaa ole, en vain usko sitä. Ajatuksissani ei kulje pelkoa vaan jotain muuta, tuntuu oudolta kertoa kenellekään koska tämä asia ei nyt saa minua tuntemaan mitään, ei hymyilytä, ei itketä, ei mietitytä, ei mitään. Kuten aiemmassa päivityksessä kerroin tiettyjen nettisivustojen selaamisesta ei sekään sitten loppujenlopuksi herättänyt mitään tunteita, petyin. Aiemmin seurailin innoissani sivuja ja mietin mitä ehkä tarvisin ja mitä haluaisin ja mikä on ehdottomasti saatava. Nyt, ei mitään. Keksittiin se kuuluisa työnimikin että saisin asiaa konkretisoitua, ei auta. Ei tunnu miltään, ei tunnu missään ja se huolettaa.

Mies on iloinen ja mietin vain että miksi? 

Oikein yrittämällä yritän ajatella asiaa niinkuin ennen, mutta ei tapahdu mitään. Ei ole huojentunutta oloa siitä että ehkä pääsen vaihtamaan alaa tätä kautta, ei ole sellaista oloa että täytyisi varjella jotain, ei mulla teekään mieli tehdä itseni eteen mitään hyvää, ei tee edes mieli lopettaa sitä tupakointia, miksi sekin on nyt niin vaikeaa. Meditoidessa pääsen flowhun ja kaikki leijuu ja on hyvin, mutta se tunne jää siihen.

Mitä tehdä? 

Tässä hetkessä nyt vain olen ja etsin tunteita, edes jotain. Kaikki on hyvin, silti mietityttää.