Minut on päätetty leikata, eihän se varmaan mitään ihmeellistä monenkaan mielestä ole. Monet leikataan, monet jopa toivovat sitä kovan synnytyspelon takia, minulla se menee vain toisinpäin. Minulla on aikamoinen sairaalainhotus ja lääkärikammo, en tiedä mistä se tulee, en ole ennen sitä keskenmenoa ollut edes lääkärissä. Ehkä kaikkien niiden veitsien ja piikkien ajattelun aiheuttama inhotus kumpuaakin jostain edellisestä elämästä, en tiedä. Pelottaa silti. Inhottaa. En pysty ajattelemaan selkeästi sitä tapahtumaa, menen sairaalaan omalle osastolle, siellä minut otetaan vastaan ja leikkausta aletaan valmistelemaan... jo tässä vaiheessa olen valmis romahtamaan ihan tässä ajatuksessa. Entä sitten kun puudutus laitetaan, sitä en voi edes ajatella. En osaa ajatella sen asian yli mitä siitä leikkauksesta saan, vauvan kotiin.

Miksi leikataan, koska lapsivettä on vähän ja vauva on kenties liian siro ja edelleen perätilassa, mittaukset antavat eri tuloksia joten en voi absoluuttisenatotuutena sanoa sitä. Koska vettä on vähän niin käännöstä ei yritetä ja sen takia vauva ei varmaan ole itsestäänkään kääntynyt. Nyt odotan. Kävinhän kotona vielä pari päivää ennen uusia kokeita mutta nyt vain odotan, en pääse kotiin koska en jaksa istua autossa niin pitkää matkaa, se aiheuttaa supisteluja. En jaksa myöskään kävellä pitkää matkaa, sekin aiheuttaa supisteluja, en jaksaisi maatakaan, se on vain tylsää. 

Hektistä sektiopäivää odotellessa.