Kertoisinko tähän väliin ihan oikeita kuulumisiakin. Olen nyt siis viikolla 7+1. Tunnen painetta ja jomotusta, vaihtelevasti päivittäin, iltaa kohti enemmän. Keho on arka ja turvoksissa, väsyttää ja mieli on kireä. Voin hyvin ja olen raskauden myötä opetellut syömään entistä tasaisemmin, koska huomasin ateriavälin pidentyessä heikon olon lähestyvän, nyt olen tarkka kellonajoista ja ruokatauoista töissä, entistä tarkempi siis. Olen kokenut myös rehellistä nälkää, aamuisin herään nälkäisenä ja olen jopa herännyt yöllä syömään tai en ole saanut unta nälän vuoksi mikä on todella outoa. Suuta kuivaa erikoisen paljon ja vettä kuluu, vessassa ramppaan taukoamatta. Äkäisyyttä on ilmassa ja nyt on takana viikon kestänyt maca-tauko, pakko aloittaa uudestaan taas pian, se tasapainottaa näitä hormoonimyrskyjä. Hah.

Takana on myös ensimmäinen neuvolakäynti, olin ahdistunut. Ahdistun oudoista tilanteista ja vieraista ihmisistä vaikka olenkin asiakaspalvelualalla, omassa työssäni on vain rooli jonka takaa toimin joten stressiä moisesta ei ole. Entä nyt kun joudun olemaan omaitseni tuntemattomille ihmisille, apua. Parhaani tein ja kerroin myös hoitajalle ahdistuksestani, hän taisi olla aika huvittunut? En tiedä. Minun on vaikea olla luonteva tällaisissa tilanteissa, tiedä sitten kuinka yleistä se on. Minun on vaikea olla luontevasti näiden suositusten mukaisten ihmisten kanssa, onko helpompi vain myötäillä suosituksille vai pitäisikö kertoa rehellisesti mitä mieltä on? Minä tykkään puhua ja kertoa omia kokemuksia (tottakai, itsestähän on hauska puhua) ehkä vähän väitelläkin ja perustella asioita, tutkia, testata, suodattaa ja ottaa ne asiat itselleen mitkä resonoi, mutta mutta. Nämäkään asiat eivät ole aina niin selkeitä kun suuria konflikteja haluan tietenkin välttää enkä tahdo joutuvani mihinkään erikoistarkkailuun omien ajatusteni vuoksi. Onkohan sellainen edes mahdollista?

Uusi aika on muokannut meitä kaikkia ja olen kuullut positiivisia uutisia myös perus lääketieteen rintamalta, jes. Meillä on mahdollisuus muuttaa maailmaa, olla hyväksyvämpiä myös muita hoitomuotoja kohtaan, meillä on nykyään tietoa ja taitoa niin että voimme vastata lääketeollisuuden rahapyöritykselle pitämällä itsestämme huolen, luonnollisesti.

Ympärilläni tapahtuu nyt paljon, siis myös minun elämässäni ja koin olevani ihan tasapainossa, mutta kun pienikin kiire tai muutos arkeen tulee niin oireilen heti. Elämäni on seesteistä ja rauhallista, nautin rutiineista ja vaalin niitä, näin pysyn kunnossa. Yhtäkkinen vaatimustilanne mikä tulee ulkopuolelta saa tasapainoni horjumaan. Minun on tärkeä tietää esimerkiksi tulevista työvuoroistani mahdollisimman paljon, menen aina samaan aikaan nukkumaan ja herään aina samaan aikaan, oli arki tai pyhä, pakko tai ei.

En ole aina pitänyt itsestäni näin hyvää huolta ja nyt se tuntuu hyvälle. Oma paranemiseni alkoi pari vuotta sitten konkreettisesti ja sen myötä valinnat myön syömisen suhteen ovat parantuneen positiivisempaan suuntaan, olen saanut painoa ja fyysistä energiaa ja olen jaksanut taas liikkua. Olen aikoinani tupakoinut paljon, syönyt huonosti tai lähinnä en ole syönyt mitään, elänyt kahvilla pitkiä aikoja. Jaksoin varmaan koska oli pakko. Olen palanut loppuun parikin kertaa ja noussut sieltä kuvitellen että kaikkien työelämä on tällaista, tai tämä on normaalitila, olen ollut totaalisen väärässä.

Nyt siis nautin, vaikka tietoisesti olen jo vähentänyt työntekoa aikoja sitten niin nyt se on saanut taas uuden säväyksen. Nyt toivon että otan itsekkäästi täysin omaa aikaa meditoiden ja energiahoitojen parissa entistä aktiivisemmin, maadoittuminen on tärkeää, mutta liika on liikaa ainakin minulle ja nyt olen liian “maassa”. Hektisen elämän keskellä unohtaa pysähtyä kunnolla, vaikka tarve hiljentymiselle on vähentynyt koska läsnäolo itsessään saa minut tasapainoon niinkuin kuuluukin, mutta tosiaan, aina en kykene olemaan omassa voimassani. Nyt saan syynätä syömisiäni vielä tarkemmin, vaikka syömme muutenkin nykyään puhtaasti niin aina on lisää opittavaa ja tiedostettavaa ruoan ihmeellisestä maailmasta, saa heittää hyvällä omalla tunnolla viimeisetkin “myrkky” pesuaineet pois ja ottaa täysipäiväisesti käyttöön luonnollisempia aineita. Saa tehdä hyviä valintoja, se on hienoa, koska ihmisellä on aina vapaus valita.

Itseään täytyy rakastaa, vain silloin muutkin voivat rakastaa sinua. Itsensä rakastaminen ei aina ole helppoa ja siihen sisältyy paljon asioita. Missä menee sallimisen rajat esimerkiksi kiistellyissä aiheissa kuten tupakointi? Roskaruoka? Alkoholin käyttö? Kaikella on puolensa ja sallimis ja hyväksymisenergia ovat ennenkaikkea hyviä energioita mutta onko se rakkautta itseä kohtaan jos “sallit” syödä itsesi turmiolle? Tai sallit itsellesi pilata omat keuhkosi? Mielestäni se ei ole itsensä rakastamista, mutta toisaalta salliminen on itsensä rakastamista. Ristiriitaistako? Ystäväni sosiaalisessa mediassa puhui tästä tänään pikaisesti ja asia oli kiehtova, siksi halusin ottaa sen puheeksi myös tässä mutta omilla pohdinnoillani. Hän viittasi myös lapsiin, koska rakastamme lapsiamme niin emme anna hänen syödä esimerkiksi lasinsiruja vaikka hän uteliaisuudeltaan haluaisi niin tehdä, vaan rakkaudesta kiellämme ja neuvomme kohti oikeaa, silloin meidän tulisi myös rakkaudesta kieltää itseämme esimerkiksi huonon ravinnon suhteen.

Jokaisella on oma totuus ja oma totuus on oikea juuri itselle. Näin kuuluu olla ja se saa olla. Nyt alkaa taas hiki virtaamaan kun tuo lämmönsäätely näinä aikoina tässä kehossa on omituista joten lähden ulos tuulettumaan. Seuraaviin aiheisiin