"Meitä yhdistää intohimo omaan tekemiseen" luki iltasanomien sivuilla. Yhdistääkö se? Niinku oikeesti? Se että molemmat tekee ihan täysillä omaa juttuaan ja sit ollaan siitä yhdessä tosi innoissaan tai jotain? Vai miten se oikein menee? Molemmat on kiinni kympillä siinä omassa lajissaan ja sitten... no mitä sitten? Eletäänkö sitten sitä arkea, mennään illalla pesemään yhdessä hampaat kun iltapala on syöty ja sitten mennään yhdessä nukkumaan, aamulla herätään ja lähetään taas täysillä elämään sitä omaa elämää. Meitä ei taida yhdistää mikään, paitsi se että meitä ei yhdistä mikään, ei ole edes sitä yhteistä talolainaakaan ja autokin on ihan vain minun nimissä, mut meillä on sama osoite kyllä ollut jo monia vuosia! Heh. 

Mun mies sanoi, että pariskuntienhan pitää olla vastakohtia että ne täydentään toisiaan ja sitten taas oon kuullu että "kun me ollaan niiiiiiiin samanlaisia" että no millaisia niitten toimivien parisuhteiden pitäis sit olla, tai oikeestaan millaisia niiden parisuhteessa olevien osapuolten pitäis olla? Vai onko sillä nyt oikeesti väliä kun kaikki me ollaan kuitenkin niin pirun erilaisia ja samanlaisia! Nyt sitten kun mä tätä aloin miettimään niin eipä tässä kyllä ole hirveesti mitään ulkopuolisia tekijöitä mitkä nyt hitsais meitä yhteen. Tokihan me tykätään monista samanlaisista asioista kuten olla kotona, joo se on kivaa. Sitten me tykätään syödä hyvää ruokaa ja käydäänkin sillointällöin ravintolassa ihan vain syömässä hyvin. Tässä ei kuitenkaan taidettu hakea ihan sellaista, vai. Haettiinko samaa harrastusta? No kyllähän tottakai tuo minun mieheni harrastaa tässä samalla näitä hevosia, heh, ihan onnessaan niitä hoitelee tuolla ja harrastaa, no ei. Hän hoitaa ne hevoset koska ne on ensinnäkin olleet mun harrastus aikoinaan ja ne on kuuluneet pakettiin, sitten myöhemmin me on ostettu tää paikka ja rakennettu niille hevosille koti yhdessä ja oho ne onkin nyt ihan myös miehenkin vastuulla... ja samoin koirat... ja linnut.. hups! Kenes haavemaailmaa tässä eletäänkään. 

Sitten kun huomaan, että minun haavemaailmaani tässä eletään niin iskee sellainen pieni pakokauhu että lähteeköhän tuo tuosta joku päivä kun huomaa ettei se hänen elämä nyt kulkenutkaan sellaista reittiä pitkin mitä hän ehkä on joskus haaveillut, koska mä oon aivan varma ettei hän kuvitellut tulevaisuuden kuvaansa eläintarhan keskellä? Onko se nyt tossukka? Vai jospa se vaan tykkää musta, jopa rakastaa ja arvostaa. Ehkä se ois pistänyt enemmän vastaan toisen hevosen kohdalla... ja vielä enemmän kolmannen, tai kun tarjosin kodin taas yhdelle koiralle, ehkä, oisko? No entä jos se onkin mun kanssa vain pelosta? Pelosta että jää yksin tänne isoon taloon, ei löydä ikinä ketään kun ei täältä jumalanselän takaa pääse mihinkään, kun ei tätä taloakaan kukaan ostais. Onko ne kaikki yhteiset jutut joitain keinoja pitää se toinen itsellä? Tiedätkö, pikkusen ottaa sitä toisen vapautta ja kiinnittää se jotenkin? :D 

Nämä nyt oli sellaisia ilmasta vedettyjä juttuja jotka lähtivät sitten kulkemaan eteenpäin. Rakkaus on toisen kanssa pysyminen on tahtotila, täytyy tahtoa nyt ja huomenna <3